Kuoppalan Jätehuolto Oy

Yrityshistoria

 

Yrityksen perusti Juhani Kuoppala vuonna 1959. Alkuaikoina ajettiin kaikkea muuta kuin jätteitä. Teitä tehtiin tuohon aikaan paljon ja talvisin aurattiin lumet teiltä. Oli myös muuta maansiirtotoimintaa, kuten talon perustuksien tekoa ja muita kaivinkonetöitä. Maatalousajot olivat myös tärkeitä: esim: perunan, sokerijuurikkaan sekä apulannan ajoa. Välillä oli puunajoa. 80-luvun alussa tuli mukaan jätehuoltotoiminta, joka on vielä nykyisinkin pääasiallinen työllistäjä. Vuonna 1994 tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Petri Kuoppala osti yrityksen ja 2001 yritys muutettiin osakeyhtiömuotoon.

 

 

 

[kuva]